 |
|
|
|
 |

 
|
 |
|

"Lets be a week together" sanotaan
olleen Sziget Festivalin perusajatus 90-luvun
alussa kun festivaali perustettiin. Hippi-
ja hip-meininki on säilynyt ja vain paranee
jatkuvasti. Hipillä voinee tässä
yhteydessä tarkoittaa tiettyä vapautta.
Szigetissä saat kulkea tuoppisi kanssa
vaikka eturiviin Massive Attackin keikalle
jos onnistut siinä jotain säilyttämään
60 000 hengen yleisömeressä päälavan
eteen yrittäessäsi. Hip taas on
englantia ja tarkoittaa, että sadat tuhannet
vuosittain Szigetissä vierailevat nuoret
eivät ole väärässä.
Sziget on festivaalien festivaali.
Massiivisten, megatähtien miehittämien,
areenojen kuten päälavan, metallilavan
ja su uren
dancearenan lisäksi, keikoilta löytyy
myös intiimiä tunnelmaa ja kuulijat
todella arvostavat hyvää musiikkia.
Saarelta löytyy vuosittain esimerkiksi
ranskalaisen hip hopin tai elektron parhaimmistoa,
maailmanmusiikin ykköstähdet esimerkiksi
Kuubasta ja useiden eri musiikinalojen ylivoimainen
ykköskaarti. Eikä festarien tarjonta
suinkaan rajoitu vain musiikkiin. "Probably
the longest party in the world".

Sziget eroaa suomalaisista - ja monista muistakin
- festivaaleista
paitsi kokonsa myös hyvän hengen
ansiosta.
Szigetissä on äärimmäisen
vähän turvallisuusongelmia. Esimerkiksi
tappeluita joita Suomessa jokaisessa RäähkäRokissa
esiintyy säännöllisin minuutin
välein ei Szigetissä viikossa välttämättä
pääse näkemään yhtään.
Bissekään ei haittaa vaikka vähän
läikkyisi, naapurin paita kuivuu auringossa
ja uuden juoman saa suunnilleen 70 sentillä.
Järjestelyiltään Sziget Festival
toimii verrattomasti. Alueelta löytyvät
suihkut, lukemattomat määrät
wc:tä, sateliittiyhteyksin (!) varustetut
pankkiautomaatit, kansainväliset infopisteet,
safety lockerit, ensiapupisteet ja jopa telttahotellit
uupuneimmille juhlijoille. Saaren siisteydestä
pidettiin myös yllättävän
hyvää huolta koko viikon ajan.
Edes liikkuminen ei ole hankalaa. City taxi
-yhteydet kaupungille toimivat ilman suurempia
jonottamisia kellon ympäri. Julkisen
liikenteen yhteydet ovat toimivat ja monipuoliset,
lisäksi festarilaiva kuljettaa väkeä
saareen Tonavaa pitkin risteilyhengessä.
Oma reissubussimme kulkee myös useita
kertoja päivässä hotellien
ja festivaalialueen väliä.

Sziget
Festivalin valtaisa festarialue, saari keskellä
Tonavaa, tarjoaa tapahtuma-areenoita monipuoliseen
makuun. Alla esiteltyjen lisäksi löytyy
paitsi paljon muita musiikkiohjelmia, kahviloita,
lukematon määrä ravintoloita,
uima-allasta, rodeota, paintballia, teatteria...
you name it. Tässä muutaman suurimman
areenan esittely ja pikkuisen muutakin. Ihan
kaikkea (tai edes läheskään)
ei ole tähän kirjattu. Paljon erilaista
nähtävää, kuultavaa ja
koettavaa jääköön vain
niille jotka uskaltavat mukaan...
POP-ROCK
MAIN STAGE
Szigetin päälavalla esiintyvät
kansainväliset huippunimet iltapäivästä
keskiyön tunneille. Pepsin sponssaamalla
lavalla nähdään kolme kansainvälistä
ja yksi unkarilainen
stara päivittäin. Päälavan
yleisöksi mahtuu enimmillään
n. 70 000 katsojaa. Päälavalla 2004
mm. Pet Shop Boys, Busta Rhymes, Bloodhound
Gang, In Flames, The Rasmus, Anthrax, Ash,
Basement Jaxx, Faithless ja monet
monet muut.
Lavalla on nähty vuosien mittaan mm.
Oasis, Lou Reed, Bad Religion, David
Bowie, Green Day, Slash, Prodigy, Faith No
More, Rammstein, Byrds, Foo Fighters, Mötorhead,
HIM, Ash, Clawfinger, Iggy Pop, Sonic Youth,
Therapy?, The Cure, Shaggy, Patti Smith, Morcheeba,
Asian Dub Foundation, 69 Eyes, Molokos, Slayer, Massive Attack... Tarkista vuoden 2005 esiintyjät täältä
DANCE VENUES
Techno-
ja dancemusiikki muodostavat tärkeän
osan Szigetin tarjonnasta, keskittyen DANCE
ARENAn alueille, joka on yksi maailman suurimmista
danceteltoista. Areena esittelee viikon ajan
joka päivä levynpyörittäjiä
maailman huipulta,
sekä tutustuttaa uusii nimiin. Arena
vetää kerrallaan 7000 bilettäjää.
Paikalta löytyvät aina maailman
parhaat dj:t. 2004 ohjelmassa olivat mm. Paul
Oakenfold, Josh Wink, Jeff Mills, Junkie XL,
Grooverider ja Felix Da Housecat.
Teltta jaksaa yleensä aamuseitsemään.
Lavoilla on pyörinyt aikaisempina vuosina
mm. Paul van Dyk, Armand van Helden,
Dave Clarke, David Morales, Sven Väth...

Arenan lisäksi saarelta löytää
setin muitakin tanssipaikkoja, kuten mm. Folk
dance house, Oldies Disco, African dance,
Capoeira sekä monia muita sisä-
ja ulkoilmamenomestoja. Todellinen legenda
on myös Cinetrip - LaBiritmus joka on
parina viime vuonna ollut heinäpaaleista
rakennettu klubi, jossa Finlandian promotytöt
suihkuttavat selkärepputankeistaan virkistettä
kansan janoisiin suihin ja VJ:t lataavat todellisia
klubiperformansseja.
WORLD MUSIC VILLAGE
Maailmanmusiikin
tähdet keskittyvät World Music Villagen
alueelle, joka vetää noin 15-20
tuhatta vierasta. Musiikin lisäksi alueelta
löytyy mm. afrikkalainen kylä myyntipisteineen,
genreä edustavia orkestereita ja tanssijoita,
käsityökauppoja ja kansantarunäyttelyitä.
Niinikään aidot irkkupubit ja kansantanssimenot.
Maailmanmusiikin tähdet tulevat aina
joukolla tähdittämään
Szigetin WM Villagea. 2004 suurimpia tähtiä
olivat Omara Portuondo, Chumbawamba,
Misty In Roots ja Boban Markovic Orchestar.
HAMMER WORLD METAL
STAGE
Metallilla
on myös vahva edustus saarella. Lavalla
nähdään joka päivä
huippunimiä maailmalta. Tyylissä
löytyy aina heavystä punkkiin ja
rankempaankin äärilaitaan. Ohjelmisto
alkaa illalla ja jatkuu läpi yön.
Teltan kapasiteetti yli 5 tuhatta henkeä.
Metal Hammerin sponssaama lavan ja sen ympäristö
on metalliporukan omaa maastoa. Hengailu,
edullinen bisse ja muut mustiin pukeutuneet
pistävät viihtymään.
Metallialuetta/telttaa suurennetaan erittäin
todennäköisesti tulevina vuosina.
Viime vuonna nähtiin mm. Children
of Bodom, Cannibal Corpse, Amorphis ja My
Dying Bride. Edellisvuosina lavalla
nähdyistä mainittakoon Moonspell,
Nightwish, Gamma Ray, Hammerfall, Sonata Arctica,
Apocalyptica ja Paradise Lost. Myös
monenmoiset tribute-bändit luovat oman
säväyksensä menoon.

POP TENTS
Pop-teltoista on vaikea pitää lukua.
Suurin on ehkäpä Siemensin viitisen
tuhatta henkeä vetävä bilegeneraattori,
jossa meno jatkui loistavasti aamuun saakka
dj:n ladatessa tanssittavaa versiota mm. Welcome
to the Junglesta jne... Unkarin eturivin pop-esiintyjiin
on näppärää tutustua näissä
paikoissa. Useat pop-teltat tarjoavat biletystä
24h.
WAN2 TENT
Unkarin johtavan musiikkijulkaisun areenoilla
tyyli vaihtuu päivästä päivään,
'from hardcore to electronic progressive music'
Teltan kapasiteetti yli 5 tuhatta henkeä.
Edellisvuosina lavalla on esiintynyt monen
tyylistä settiä aina Zion
Trainista UK Subsiin. Viime vuonna
nähtiin mm. Roni Size ja Freestylers.

SIRKUS
Vuonna 2003 Szigetissä oli
oma sirkusalueensa jota isännöi
Guinealainen Circus Baobab. Viime kesänä
sirkusohjelma jäi väliin mutta ensi
kesäksi on sirkusalue taas luvassa.
TEATTERI
JA TANSSITEATTERI
Sziget
Festival on saavuttanut vakuuttavan aseman
myös ainutlaatuisten kulttuuritapahtumien
isäntänä toimiessaan ensi-ilta
lukuisille teatteriesityksille. Näytöstä
löytyy niin ulko- kuin sisätiloistakin.
Tarjonnassa löytyy mm. Magic Mirror Sator,
joka on straightforward gayklubi. Siellä
meno jatkuu sulassa sovussa aamun puolelle
saakka joka päivä mm. Jorma Uotisen
(!) tanssiesityksen kera.
EXTREME
PARK
How
about some nuorallakävely? Unkarilainen
mobiilioperaattori Bee pystytti ensi kertaa
kesällä 2002 Szigetiin melkoisen
huvipuiston. Erilaiset härvelit olivat
ilmaisia lukuunottamatta ihmiskatapulttia
josta joutui nimellisesti maksamaan. Hurjaa
menoa keskipakoisvoimaa uhmaten astronauttivehkeissä
ja kauhua korkeuskammoisille...
2003 vuorossa oli Sherpa merkkisen ulkoilu/retkeilymerkin
virittelemät kiipeilyseinät kaikkien
kokeiltavaksi. Ei riittänyt että
seinän kiipesi. Päälle piti
heittää n. 200 metrin suhteellisen
vauhdikas vaijeriliuku...
2004 Sherpa oli taas vauhdissa vaijeriratoineen
ja benjit ja ihmiskatapultit sekä kiipeilyseinät
löytyvät. 2005 tarjonta on taas
jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain aivan
hullua...
LEFFOJA
Laajalla
kankaalla esitetään laaja valikoima
kansainvälisiä hittipätkiä,
mutta myös taide-elokuvia, independent-ohjaajien
tuotoksia, piirrettyjä, Sziget-uutisia...
TAIDETTA
Saarelta
löytyy edustettuna lukuisia taiteenlajeja.
Näyttelyitä ja performansseja on
laidasta laitaan ympäri aluetta. Usein
myös yleisöllä on mahdollisuus
osallistua.
URHEILUTAPAHTUMIA,
PELEJÄ, ERIKOISTAPAHTUMIA
Saarella
haasteiseen voivat tarttua yksityiset kamppailijat
tai koota porukan vastaamaan lukuisiin haasteisiin;
futista, lentopalloa, streetballia, vesifutista,rullalautailua
ja -luistelua, katukiekkoa, sulkapalloa, pöytätennistä,
shakkia, seinäkiipeilyä, pöytäfutista,
kartingia, benjiä sekä lukuisia
muita mitä mielikuvituksellisempia lajeja.
Lukuisat erilaiset kilpailut antavat myös
väriä Szigetin tapahtumatarjontaan;
niitä löytyy aina ilmakitaraskaboista
miekkailuun ritarinhaarniskoissa... Tai miten
olisi karaoke Talent-stagella monisatapäiselle
yleisölle?
KANSALAISJÄRJESTÖJEN
OHJELMAT
Kansainvälisen
käytännön mukaan omat mausteensa,
telttansa ja ohjelmansa festivaalille tuovat
erilaiset kansalaisjärjestöt. Krishnat
tarjoavat Szigetissä ruokaa ja musiikkia
tapansa mukaan ja mukana ovat mm. Amnesty
International, Martin Luther King Association,
Red Cross, UN Refugees Committee.

Muutokset tässä esitettyihin ohjelmiin
ja paikkoihin mahdollisia, Sziget Festivalin
ohjelmassa/alueessa pieniä muutoksia
vuosittain.
|
|
|
 |
|
|
 |
|