Jookoskookos.com > Matkat > Wacken Open Air 2008
Wacken Open Air 2008 > Wacken



Wacken Open Air on todella perinteikäs puhtaasti metalliin keskittynyt festivaali. Sitä voisi kuvailla esimerkiksi Saksan Tuskaksi , joka kyllä ei tee oikeutta Tuskalle, mutta eipä kyllä Wackenillekaan.

Tärkein ero on että Wacken on pellolla (tsek alue 2007). Ja hyvä niin. Alue on mukavan keskittynyt ja kulkeminen keikkojen perässä on helppoa. Kaksi päälavaa ovat aivan vierekkäin. Lisäksi muutaman sadan metrin säteeltä löytyy useita anniskelupisteitä ja Metal Markt, kuja täynnä ostamisen ansaitsevaa pääkallokrääsää.





Wackenin merkitystä bändeille, musateollisuudelle ja tavallisille mustiinpukeutujille ei voi oikein liiotella. Jokainen bändi haluaa soittaa siellä, jokainen manageri haluaa bändinsä soittavan siellä, jokainen levy-yhtiö haluaa artistinsa olevan esillä siellä ja jokaisen raskaan musiikin ystävän tulisi kerran käydä siellä. Jotain kertoo se että festivaali on onnistunut kiinnittämään Iron Maidenin tälle vuodelle.






Suomesta on jo vuosikaudet vaellettu noille Hampuria lähellä oleville pelloille fiilistelemään synkkiä. Fanipohjilta Wackenissa on käyty vuosikaudet mutta se isompi ryntäys on aivan tuloillaan. Suomalaiset bändit puolestaan ovat hakeneet vauhtia keski-Euroopan valloitukselle Wackenista. Jonkinmoinen ihmeellisyyskuriositeetti lienee vuoden 2005 ohjelma jossa lähes kolmannes bändeistä tuli Suomesta. Mukana oli metallin lisäksi mm. Teräsbetoni ja Hanoi Rocks jotka toki puoltavat molemmat paikkansa mutteivat nyt ehkä Wackenissa.

Jookoskookos.com:lla Wackenissa lähtee käyntiin neljäs vuosi mustanpuhuvaa meininkiä. Me tykätään. Tuu matkaan!



Varaa matka täältä

Fotot © Jookoskookos.com, Wacken.com, Brothers in Metal, Kai, Mikko, Sirpa


© Jookoskookos.com | Matkaehdot | Yhteystiedot